Altistumisia U18-joukkueen ottelussa lauantaina 5.9.
Julkaistu: 09.09.2020 00.00

Altistumisia U18-joukkueen ottelussa lauantaina 5.9.

Lauantaina 5.9.2020 U18-sarjan Mestiksen alkusarjan ottelussa S-Kiekko – JYP-Akatemia on tapahtunut korona-altistumisia. Ottelu pelattiin Energia Areenalla (Jouppilanvuoren Jäähalli) klo 14.30 – 16.30. Yleisössä (65 henkilöä) tapahtunut altistuminen on tullut ilmi tiistaina 8.9.2020.

Lähialtistuneet on kartoitettu ja asetettu karanteeniin. Karanteeniin asetettuihin on oltu yhteydessä terveysviranomaisen toimesta. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ohjeen mukaan otteluun osallistuneita tai sitä seuranneita kehotetaan tarkkailemaan oireitaan kahden viikon ajan ja ottamaan terveydenhuoltoon pikaisesti yhteyttä, jos koronaan sopivia oireita ilmaantuu.

S-Kiekko Junioreiden U18-joukkueen sekä muuta toimintaa voidaan jatkaa normaalisti. Tartuntavaaraa Energia Areenalla ei ole. Hallilla on turvallista olla, harjoitella ja pelata.

Strategiansa mukaisesti seura haluaa luoda kaikille sen toiminnassa mukana oleville turvallisen toimintaympäristön ja muistuttaa kaikkia noudattamaan tarkasti jääkiekkoharrastuksessa ja muussa arjessa viruksen leviämistä ehkäiseviä toimenpiteitä. Hygieniaohjeistuksen lisäksi S-Kiekko Juniorit kehottaa käyttämään myös koronavilkku-sovellusta.

Lisätiedot:
S-Kiekko Juniorit ry
seuratyöntekijä Jukka Hakala
p. 050 571 8053
jukka.hakala@s-kiekko.com