Ajankohtaista

02.10.2017
Puheenjohtajan kuulumisia

Syyskausi avattu

Toimintamme kehittyy kovaa vauhtia

S-Kiekon syyskausi on pyörähtänyt käyntiin myönteisissä merkeissä. Joukkueiden toiminta on käynnistynyt kaikilta osin ja meillä on jälleen vahvat joukkueet kaikissa ikäluokissa. Erityisen ilahduttavaa on seurata aivan nuorimpien ikäluokkien isoa kiekkoilijoiden joukkoa ja vahvaa tekemisen meininkiä. Meillä on lupaavan suuret ryhmät nuorimmissa ikäluokissa, joiden varaan seuran ja joukkueiden toimintaa tulevaisuudessa on hyvä rakentaa. Unohtamatta tietenkään tavoitteellisia kilparyhmiämme C-ikäluokasta eteenpäin.

Kiekkokoululaisia on jäällä erittäin lupaavasti. Tällä hetkellä rekisteröityneitä kiekkoilijan alkuja noin 120 ja lisää tulee koko ajan syksyn kuluessa. Tervetuloa seuraan kiekkokoululaiset ja koululaisten vanhemmat! Syksyn onnistuneimpia tapahtua on ollut ns. Eskariluistelu. Olemme seurana opettaneet luistelun alkeita jo 450 eskari-ikäiselle nassikalle. Tulevien viikkojen aikana neljä päiväkotiryhmää opettelee luistelun alkeita Tuomaksen ja Antin johdolla.

Organisaatiomme on edelleen vahvistunut kiekko-osaamisella kuluvalle kaudelle. Valmennuspäällikkömme Tuomas Takala tekee nyt täysillä töitä juniorikiekon eteen ja edustusjoukkueen valmennuksesta kantaa vastuun Janne Saarenpää. Tuomas keskittyy seuran urheilullisen ja valmennuksellisen linjan kehittämiseen ja johtamiseen. Hän toimii valmentajien ”esimiehenä” ja vastaa siitä, että joukkueidemme toiminta niin urheilulliselta kuin kasvatukselliseltakin osaltaan on Jääkiekkoliiton ja seuran tavoitteiden mukaista ja kaikkien joukkueiden pelilliset ja valmennukselliset toimintatavat seuran tavoitteiden mukaisia. Uutena kasvona junnukiekkorehtorina on aloittanut Uiton Antti. Antilla on pitkä historia kiekkoilijana ja antaa nyt S-Kiekon junnuille parhainta osaamistaan nuorimmissa ikäluokissa. Työn painopistealueena Kiekkokoulu, kiekkokoulun markkinointi lähialueella ja vahva yhteistyö koulujen ja eskarilaisten kanssa. Toki Antti tekee vahvaa jälkeä kaikkein nuorimpien ikäluokkien kanssa Kiekkokoulusta D-ikäisiin asti. Edustuskiekon päävalmentaja Janne Saarenpääkin on omalla panoksellaan mukana meidän junioreiden valmennuskuvoissa: tarvittaessa Akatemian jäillä ja Taitojäillä sekä vanhempien ikäluokkien valmentajakerhossa. Kaikki tämä mahdollistaa meille entistä laadukkaamman valmennuksen ja jopa yksilöllisen ohjauksen. Siihen meillä ei ole ollut riittävästi resursseja. Nyt on.

Olemme uudistaneet ja kehittäneet valmennustamme uusien resurssien myötä voimakkaasti. Valmentajien työn tukena pyörii kaksi valmentajakerhoa, joissa valmentajat ja toimihenkilöt voivat vaihtaa ajatuksia joukkueiden valmentamisesta, tarttua eri teemoihin ja käydä läpi vaikka kasvatuksellisia asioita. Tästä on varmasti tukea ja hyötyä niin seuralle, mutta erityisesti vapaaehtoisesti ahkeroiville valmentajille.

Aivan uutena valmennuksellisena muotona olemme aloittaneet Erikoisjäät, joissa keskitytään vuoroviikoin joko hyökkääjiin tai puolustajiin. Harjoituksissa hiomme hyökkääjän tai puolustajan laji- ja pelitaitoja. Tällaista meillä ei ole ainakaan hetkeen S-kiekossa ole ollut pelaajille tarjolla.

Olosuhteemme paranevat kuluvan kauden aikana ja ensi kaudeksi meille valmistuu entistä ehompi jäähalli
Seinäjoen kaupunginvaltuusto on hyväksynyt syyskuun kokouksessaan vanhan pressuhallin peruskorjauksen ja laajennuksen suunnitelmat, aikataulun, hankinta-arvolaskelman ja valinnut remonttia tekevät urakoitsijat. Työt käynnistyvät 23.10.2017. Hanke toteutetaan vaiheittain siten, että työt käynnistyvät jäähallin ja huoltorakennuksen väliseltä alueelta. Jäähalli on rakennustöistä huolimatta käytössämme maaliskuun 2018 alkuun saakka. Varsinaisen jäähallin muutostyöt ja nykyisten pukukoppitilojen saneeraus käynnistetään 12.3.2018. Uusi halli on käytössämme 24.8.2018. Hankkeen kokonaiskustannus on 4,3 milj. euroa.

Remontin valmistuttua meillä on käytössämme hyvä halli, joka tarjoaa meille S-kiekkolaisille harrastus- ja kilpailuhallin pitkäksi aikaa. Investointi on suunniteltu siten, että halli rakennustöiden päätyttyä täyttää Mestis-lisenssille asetetut vaatimukset, tai vähintään siten, että vaatimukset voidaan tietyin muutoksin toteuttaa, kun edustusjoukkueemme Mestikseen pelaamalla pääsee ja muut edellytykset täyttyvät.

Matti Perälä
S-Kiekko Juniorit ry
puheenjohtaja


Takaisin uutisiin

  • Bstr_logo
  • reebok
  • eepee
  • atria
  • 11_CCM_Logo_186_PA
  • Pop_pankki
  • 024-tSo-areena_logo
  • Seinäjoen-Sanomat_4v_2rivilogo
  • Interport logo
Mainostoimisto BSTR Luova Konttori Seinäjoki