Ajankohtaista

20.04.2017
S-Kiekko Junioreille historian ensimmäinen Suomen mestaruus

Seurahistorian ensimmäinen Suomen mestaruus sekä luistelu- ja kiekkokoululaisten ennätysmäärä 179 osallistujaa olivat S-Kiekko Junioreiden päättyneen kauden 2016–2017 kohokohtia. Suomen mestaruutta sekä muiltakin osin onnistunutta kautta juhlistettiin 38. toimintavuoden päätöstilaisuudessa Törnävä-salissa 19.4.

S-Kiekko Junioreiden puheenjohtaja Matti Perälä totesi S-Kiekko Junioreilla olleen päättyneellä kaudella joukkueita kaikissa ikäluokissa. Kohentuneen taloustilanteen ansiosta seura voi nyt suunnata katseet seuran kehittämiseen. Seura pystyy tämän vuoksi myös alentamaan jää- ja toimintamaksuja kaudelle 2017–2018. Parannusta on luvassa ensi vuoden puolella myös lokakuussa aloitettavan, kaupungin toteuttaman Atria-hallin täysremontin myötä. Jääkiekkoa harrasti päättyneellä kaudella toiminnanjohtaja Antero Kankaan mukaan yhteensä 481 pelaajaa.

Päätöstilaisuus huipentui palkintosateeseen. Vuoden valmentajana palkittiin Miro Valmiala, tyttöpelaajana Aliisa Yli-Kauppila, poikapelaajana Elias Laitamäki, maalivahtina Juho Helander, herrasmiespelaajana Miro Kuuru ja tehopelaajana Jesse Helander. Myhin taistelijan maljan sai Oskari Mäkinen ja Keitsun pytyn Mattias Märijärvi.

Kauden 2016 – 2017 yhteistyökumppanina palkittiin Seinäjoen kaupungin liikuntapalvelut. Palkinnon vastaanotti liikuntatoimenjohtaja Anne Kotila. Seuraperheen palkinnon sai Järvelän perhe Erna, Tero, Rene, Rasmus, Riko ja Remo Järvelä.

Lisäksi Miro Kuuru, Jenna Luomala ja Jesse Suomi saivat vastaanottaa seuran eläkeläisryhmän NitroSkiekon stipendit.

Maaliskuun lopussa Suomen mestaruuden voittanut C-tyttöjen kultamitalijoukkue palkittiin tuotepaketeilla. Seuran kiekkohistoriaa tehneessä joukkueessa pelasivat Heli Allinen, Emma Haukkala, Vilma Hokkanen, Erica Jaskari, Julia Liikala, Iida Laitinen, Jenna Luomala, Sofia Sepponen, Heta Seikkula, Kiti Seikkula, Laura Siikala, Wilma-Binella Pölkki, Kiia-Klarika Suomalainen, Mira Urrila ja Aliisa Yli-Kauppila.

Yleisökuva päätöstilaisuus 19042017  Päätöstilaisuus 19042017 erikoispalkinnot

Miisa Hakula päätöstilaisuudessa 2017  Luistelukoululaiset ja Tuomas Takala


Takaisin uutisiin

  • Bstr_logo
  • reebok
  • eepee
  • atria
  • 11_CCM_Logo_186_PA
  • Pop_pankki
  • 024-tSo-areena_logo
  • Seinäjoen-Sanomat_4v_2rivilogo
  • Interport logo
Mainostoimisto BSTR Luova Konttori Seinäjoki