Ajankohtaista

22.11.2016
Kohentunut talous kannustaa eteenpäin

Sääntömääräinen syyskokous hyväksyi S-Kiekko Juniorit ry:n päättyneen toimintakauden (1.5.2015 – 30.4.2016) reilun positiivisen tilinpäätöksen kiitoksin. Syyskokous pidettiin 21.11. Elinkeinotalolla.

Seuran taloustilanteen kohentuminen on toimintakertomuksen mukaan jämäkän kulukurin ja toimintojen järkeistämisen ansiota. Myös kioski- ja muovipussitulot ovat merkittäviä. S-Kiekko Junioreilla toimi huhtikuussa päättyneellä toimintakaudella 17 joukkuetta, kuusi peliryhmää kortteliliigassa sekä kolme harrastekiekkoryhmää. Pelaajamäärä oli kaikkiaan noin 420 ja pelimäärä noin 450. Seuran kiekkokoulun pelaajamäärä lisääntyi: kiekko- ja luistelukoulun rekisterissä oli 110 lasta. Seuran aktiivinen eläkeläisryhmä NitroSkiekko keräsi päättyneellä toimintakaudella hyväntekeväisyysottelulla (Tero Järvelä AllStars) ja kirkkokonsertilla varoja yli 10 000 euroa. Perheet, joilla on taloudellisia vaikeuksia suoriutua jääkiekosta aiheutuvista kuluista, voivat hakea avoimilla hakemuksilla tukea lastensa harrastamiseen.

Toimintakertomuksessa valotettiin myös tulevaa. Jääkiekon aloittamiskynnystä tullaan edelleen helpottamaan muun muassa yhteistyössä Seinäjoen kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa. Myös kiekko- ja luistelukoululla on entisestään kasvava suosio.

Syyskokouksen hyväksymässä toimintakertomuksessa todettiin lisäksi, että seuran toiminta on ollut kokonaisuudessaan laajaa eri ikäluokissa. S-Kiekko Juniorit on edelleen maakunnan ja Suomen Jääkiekkoliiton Keskimaan alueen voimakkaimpia urheiluseuroja.


Takaisin uutisiin

  • Bstr_logo
  • reebok
  • eepee
  • atria
  • 11_CCM_Logo_186_PA
  • Pop_pankki
  • 024-tSo-areena_logo
  • Seinäjoen-Sanomat_4v_2rivilogo
  • Interport logo
Mainostoimisto BSTR Luova Konttori Seinäjoki